Voi että se on taas vaikeaa. Kaikki on hyvin, hienosti itse asiassa, enkä osaa muuta kuin surkutella omaa oloani… Maailman turhin kysymys – miksi aina minä? – järkyttää perustaani, vaikka tiedän siihen vastauksenkin.
Wanha-luterilainen yhteiskunta ympärilläni puristaa taas niin pahasti – vaikka en moisesta ole moneen vuoteen välittänyt! Mikä tässä keväässä oikein on, että pitää aina möyriä pohjamutien kautta, ennen kuin tyyneys ja tasapaino taas astuvat kuvaan?
“You made me love you – I didn’t wanna do it, I didn’t wanna do it…” Se on vaan laulu, hei. Mutta soi päässä.
