Kesä

Muutama hassu päivä enää, ja sitten alkaa kesäkuu. Loppurykäisy kurssista vielä valmiiksi ja sitten alkaa ‘vapaus’? Olen siirtänyt niin paljon taas kaikkea eteenpäin kurssin takia, että mulle tulee todennäköisesti ähky taas kaikkien petettyjen lupausten ja tapaamisten kanssa. Kaikkia pitäisi nähdä! Kenellekään ei ole aikaa. Onko haluakaan? Mietin taas lähteväni Juhannukseksi jonnekin, peace and quiet, tai vähintäänkin vain omien ajatustensa kanssa seurustelua. Mutta kun… pitäisi se ‘varanainen’-palvelukin tehdä, ja ymppi, ja vaikka mitä. Ehkä tämä on sittenkin mun elämääni – ainainen kiire ja rakkauselämäkin tapahtuu vain paperilla :)

Loma tulee kyllä tarpeeseen. Sitten kun se vihdoin viimein tulee.

What’s going on?

Tänään ei toimi mikään. Joukkue rakentuu kummalliseen suuntaan. Olen väsynyt – aina, aina, aina vaan väsynyt. Herra hurmaava ei tulekaan. En ole varma kykenenkö rakastamaan itseäni enää koskaan? Jokin minussa on muuttunut ja muuttaa menneisyyttäni, koska en tunne tekojani enää. Mitä minulle tapahtuu?

Joskus ajattelin, että on parempi rakastaa kuin olla rakastettu. Sekin on kadonnut – olen turta, kyyninen, vanha ja väsynyt. Pisarakin riittäisi ihmisenä olemaiseen. Tule takaisin, pikku Sheba.

I’m back

Ei ole koskaan aikaisemmin tätäkään tapahtunut – selkä on totaalisen jumissa. Syynä mahdollisesti kuvauspäivän kylmä viima ja vaikeassa asennossa kykkiminen? Mutta eilinen meni heinäseipään nielleenä ja tänään onneksi lääkitys on jo auttanut… Tosin törmäilen huonekaluihin puolikoomassa, mutta selkä tuntuu paremmalta :)

Jostain syytä olen kuitenkin kohtuullisen onnellinen. Johtuuko se siitä, että rakas tyttäreni palasi pitkältä matkalta vai siitä, että intohimoni hämärä kohde on niin… noh, intohimoinen. Ahh.

Jarkko Ruutu

Harmittaa. On niin inhimillistä hakea syntipukkia eiliselle tappiolle, mutta minun mielestäni sitä haetaan aivan väärästä suunnasta. Neloskentän roolipelaajasta.

Kolmen viimeisen pelin maalivahdeista tehtiin sankareita. Jokaiselle merkittiin noin 50 torjuntaa. Lyhyt matikkani antaa tulokseksi ~150 torjuntaa. Niistä tehtiin kuusi maalia normaalilla peliajalla, eli yhtä maalia kohti tarvittiin 25 yritystä. Kenet on maajoukkueessa roolitettu maalintekijöiksi? Ykkönen ja kakkonen käsittääkseni, eikä tietenkään sitä ole muiltakaan kielletty.

Mutta että haetaan nelosen – jarrukentän – mies syypääksi huonoon turnaukseen? Kamoon, hei.  Ja joo, myönnän, ettei Jaken jäähy tullut mitenkään hyvään vaiheeseen, mutta miettikää hetki minkälaiseen mielentilaan Jaken on päästävä ollakseen se ‘maailman kolmanneksi ärsyttävin’ ja raivostuttavin pelaaja. Ei siinä adrenaliinipiikissä, jonka itseensä lataa, ole muuta kuin riskejä – hyvän ja huonon ärsyttämisen raja on veteen piirretty viiva.  Tyyppiesimerkkinä se, että Jakke pelasi hauislihas napsahtaneena irti pelin loppuun. Eihän sitä adrenaliinirushissa edes huomaa…

Jakke on hankittu joukkueeseen rikkomaan, haastamaan, ärsyttämään ja herättämään aggressioita.  Joskus lataus menee yli, ei voi mitään, mutta tietoisella riskillä mies on joukkueeseen valittu. Joka hemmetin kevät sama laulu – ‘olis se muuten ihan hyvä ärsyttäjä ja mies paikallaan, mutta nyt meni yli’. Yli mistä? Siitä mitä karjalippis sietää? Ja joka kevät Jakke on kuitenkin siellä pelaamassa, joten Luojan kiitos karjalalippiksiä ei kaikessa kuunnella.  Steva Stamos sanoi haastattelussa ‘emme välitä Ruudusta’, mutta niin vain paloi MM-rookienkin pinna Jakkeen. Aijabaija.

Jakke täytti Ruutunsa ja enemmänkin – voiko samaa sanoa maalintekijöistämme? Oliko ykkönen täynnä itseensä uskovia ja taitavia maalintekijöitä ja pelinrakentajia? Osaavatko ykköspakkimme edes laukaista suorasta syötöstä? Ensi yritys napsahti melkein poikkeuksetta vastustajan polvisuojiin tai mailaan, koska vastustajalla oli aikaa reagoida.

Nyt Nuori Suomi -porukka hattu käteen ja miettimään, millä me saisimme suomalaiset ‘danyheatleyt’ esiin! Kolmosen raatajia meillä on ketjut täynnä, persoonat ja maalintekijät ovat kortilla.

Suomi-USA

Katsoin pätkän Venäjä – Valko-Venäjä -peliä ja hetken jo pelotti, että Hanlonin jääkiekontappajat ovat taas vastassa seuraavaksi. Vaikka ei kai tässä pitäisi olla varma millään tavalla – niin onnetonta oli maalinteko kuitenkin Kanadaa vastaan. Luojan kiitos jenkeiltä puuttuu Heatley! Se mies on kuin haamu – kaveria ei edes huomaa ennen kuin pari häkkiä on tehty. Lahjattomat liikkuu.

Täytyy varmaan soittaa Garylle, kun ottelu alkaa… saadaan kunnon kädenvääntö aikaiseksi :)

Lovely Day

Se oli Bill Withersiä, se. Joskus 80-luvun lopulla, vaikeana aikana,  psyykkasin itseäni joka aamu tällä. Mutta tänäänkin oli ‘lovely day’ ja musiikki oli avaintekijä siihenkin: Vappukonsertti Finlandia-talolla. Genre ei ollut aivan omaani, mutta huikea nautinto kuitenkin – Matti Salminen, Okku Kamu, Helsingin Kaupunginorkesteri. Aurinkoinen, keväisen tuulinen päivä, ihmiset hyvällä tuulella. Elämä kohisi veressä. Kaiken kruununa viesti hurmaavalta mieheltä… Vapussa ei ole enää menneen painolastia, sen sijaan siitä on tullut melko miellyttävä näinä viime vuosina.

Jos jaksan Suomi-Slovakia -ottelun jälkeen, katson vielä Frank Zappa -dokkarin ‘Baby Snakes’. Mutta pelkästään se tieto, että ohjelma on tallessa, tuntuu äärettömän mukavalta. Niinimaakin saa pelata mun puolestani.

Kahden maalin johto…

… on se vaarallisin, according to Doug Shedden. Suomi-Tanska tällä hetkellä 3-1, joten turvassa ei olla. Erätauolla haastateltiin Wade Immosta ja oli kiva nähdä hänet hymyilevänä ja onnellisena, vaikka ‘vihulainen’ onkin. Hieno tyyppi ja ihminen kumminkin, hei. Yhteistyö Dougin kanssa sujuu ilmiselvästi hyvin, ja Wade on kurjan jokeripestinsä jälkeen löytänyt uuden elämän Sveitsissä.

Uusi aurinkopaneelilla toimiva Buddha-lamppuni välkehtii kevätillassa ja täytyy sanoa, että huolimatta kaikesta sairaudesta ja surusta ympärilläni olen onnellinen. Minä olen oma itseni, hyvässä ja pahassa. Tasapainossa kuitenkin.

Kevät

The KissSinä tarjosit salmikkia… Enää puuttuu vain ‘Sinä’?

Salmiakkia on, iso laatikko Halvan ruutuja.

Ruutujakin on, kohta. Telkkarissa ainakin yksi.

Kevät. Jääkiekon MM-skabat. Miksi en innostu?

The Art of being Happy

Voi että se on taas vaikeaa. Kaikki on hyvin, hienosti itse asiassa, enkä osaa muuta kuin surkutella omaa oloani… Maailman turhin kysymys – miksi aina minä? – järkyttää perustaani, vaikka tiedän siihen vastauksenkin.

Wanha-luterilainen yhteiskunta ympärilläni puristaa taas niin pahasti – vaikka en moisesta ole moneen vuoteen välittänyt! Mikä tässä keväässä oikein on, että pitää aina möyriä pohjamutien kautta, ennen kuin tyyneys ja tasapaino taas astuvat kuvaan?

You made me love you – I didn’t wanna do it, I didn’t wanna do it…” Se on vaan laulu, hei. Mutta soi päässä.

Kotona taas

Ja kivaa se onkin… vaikka kämppä on kuin räjäyksen jäljiltä. Tänään on pakko tehdä jotain siisteyden eteen, vaikka mieli vielä palaileekin matkalta ehkä jossain Tanskan kohdalla.

Kaikki muukin on sekaisin. Elämäni tärkeät ihmiset… Tavoittaisin mielelläni sen tyynen ja seesteisen mielen, joka minulla vielä pari kuukautta sitten oli. Mitäs läksin. Ihan totta, mitäs läksin. Pitääkö hakemalla hakea itselleen vaikeuksia? Mikään ei matkan aikana selvinnyt, päinvastoin – entistä enemmän olen solmussa.

Kuuntelen ostamaani Waterboys-äänitettä ja rivissä ovat muutkin tuliaiset odottamasta vuoroaan. TingTings, Snow Patrol, M.I.A.  ja oi! Frankie Valli and the Four Seasons, just for old times sake. Jospa sieltä jostain löytyy avain tähän tilanteeseen… Vaikka tiedänkin, että sisältäni löydän kaikki vastaukset.

Uudemmat artikkelit » · « Vanhemmat artikkelit
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.